Video ei ole enää täysin ajantasalla, mutta toivottavasti pidät siitä!


« Takaisin blogiin


Juonipaljastuksia 16


07.05.2017

Laumat Argaen ja Erys ovat koetelleet toisiaan jo pidemmän aikaa. Kahden joukkotappelun ja amulettivarkauden seurauksena laumat solmivat väliaikaisen aselevon. Yôn on kahden tulen välissä, mutta ei ole vielä päättänyt ryhtyykö liittoon kummankaan edellisen lauman kanssa. Argaen suunnitteli jopa kiertävänsä Erysin sopimuksen ja aikoi napata johtaja Flavien. Argaenin panttivankina pitkään olleen Wadaran äiti Mahla lupautui johdattamaan Flavien paikalle, mistä Argaen voisi poimia uroksen talteen. Suunnitelma hylättiin, kun Wadaran sieppaaja, komentaja Erda, vapautti pennun.

Erda otti myöhemmin yhteen Lunar Richan kanssa, joka oli provosoinut komentajaa pilkalla. Taistelun seurauksena Lunarin lyödessä Erdaa voimakkaasti poskelle, komentaja oli kaatunut suoraan Tuliringillä olevien pienien liekkikasojen päälle. Erda sai tulesta vakavat vammat, eikä edes pelastusyritys veljen suunnalta enää riittänyt. Argaenin komentaja menehtyi lauman tukikohdassa ja laumalainen Lunar Richa vaihtoi puolta liittymällä Erysin laumaan.

Kevään aikana hiljaisena ja edelleen pienentyneenä laumana Yôn on jälleen heräillyt horroksestaan. Lauma on saanut uusia liittyjiä ja solminut hyödyllisen sopimuksen Argaenin kanssa. Yôn ja Argaen sopivat yhteisestä aselevosta ja toistensa auttamisesta Erysin uhan eliminoimiseksi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan näyttäisi siltä, että Yôn ja Argaen voisivat vihdoin ja viimein sopia vuosia kestäneet riitansa.

Yksi Zingerin harvinaisimmista amuleteista bongattiin saarella suuren äitikarhun suojista. Vaaleanpunainen koru roikkui mistään tietämättömän otson kaulassa ja hahmot kiinnostuivat siitä heti. Ensimmäisenä iltana Erysin laumalaiset tekivät hyvin satunnaisia siirtoja äitikarhun hämäämiseksi, mutta kukaan ei vielä hyökännyt karhuun kiinni. Äitikarhun suojellessa kahta pentuaan, paikalle saapui kaikkien yllätykseksi myös itse isäkarhu. Erysiläiset ja sivussa seurannut Sameian laumalainen Gaissa siirtyivät pian muualle ja jättivät äitikarhun amuletin rauhaan toistaiseksi.

Seuraavana päivänä harvinaisen amuletin eteen vuodatettiin jo verta. Äitikarhu taisteli argaenilaisen Synnin ja yônilaisen Akan kanssa, samalla kun sameialainen Gaissa hämäsi sitä. Metsän varjoissa ovela Vaeldor odotti tilaisuuttaan siepata amuletti, kunhan muut olisivat tehneet likaisen työn ensin ja kaataneet karhun. Äitikarhua ei ehditty kaataa ennen kuin Synti hyppäsi karhun selän päälle ja repäisi amuletin narun rikki. Samaan aikaan Vaeldor näki tilaisuutensa ja iski kiinni Synnin niskaan. Raivoissaan äitikarhu tarttui Syntiä hännästä ja riepotteli narttua niin kauan, kunnes sen häntä katkesi. Synti lähti pakomatkalle amuletin kanssa – Vaeldor ja Gaissa perässään – vaikka Akka jäi yksin taistelemaan heikentynyttä karhua vastaan. Akka telepatisoi nopeasti Yônin Aithen paikalle ja kaksikko viimeisteli äitikarhun komeasti. Valitettavasti taistelun aikana myös toinen karhunpennuista oli kuollut, kun Synti oli hämäämisen nimissä tönäissyt nuoren pennun jokeen virran vietäväksi. Taistelun päätyttyä isäkarhu löysi jälleen paikalle ja otti orvoksi jääneen karhunpennun suojiinsa.

Synti oli onnistunut karistamaan Vaeldorin pakomatkallaan, mutta Gaissa seurasi sitä yhä amuletin kiilto silmissä. Myös Gaissa joutui luovuttamaan, kun Synti potkaisi kiviä nartun päälle ja sameialaisen jalat lopettivat hetkeksi toimimisen. Synti palasi Argaeniin saaliinaan uusi amuletti – ehkä sitä käytetään tulevaisuuden sopimuksien panoksena?

Erysin komentajan Valon ja Sameian varajohtajan Zadran välillä on ollut jo pitkään paha riita. Useat Sameian laumalaiset ovat vaihtaneet Erysiin kuultuaan Valolta juttuja Zadrasta. Huhut Sameian todellisesta rauhanomaisuudesta kiertävät, kuten myös juorut Zadran väkivaltaisuudesta. Nyt Valo ja Zadra ovat vihdoin sopineet pitkään kipinöineen riitansa ja Sameia on valmistautunut korjaamaan vääriä väitteitä varajohtajastaan ja lauman toiminnasta.

Zingerin amuletit hehkuvat epätavallisen voimakkaasti ja ne myös tuntuvat henkisesti "raskaammilta". Amuletit vaikuttavat voimakkaimmilt kuin koskaan ennen, mutta kukaan ei tiedä, mistä niiden voima johtuu tai mitä se voi tehdä. Myös Zingerin eläimet ovat osoittaneet outoa käytöstä hahmoja kohtaan. Ne tuntuvat lähestyvän hahmoja rohkeammin kuin ennen - liittyykö eläimien käytös amulettien voimakkaaseen hehkuun vai ovatko tapahtumat erillään toisistaan?

« Takaisin blogiin

Zinger 2010-2017
Sivujen materiaali © Liviatar, Moppe, Ams
Kunnioitathan tekijöiden vaivannäköä - älä kopioi